Pentueet

14.6.2016
Kakki pennut ovat nyt uusilla omistajillaan. Seuraava mahdollinen pentue olisi ajankohtainen 2-3 vuoden päästä. Olen alustavasti suunnittelut teetättää pennut Meripojan Helyllä. Tai jos Talvitien Viima osoittautuu hyväksi ajuriksi, niin voi olla Viiman vuoro ensin. 

14.6.2016
Hei minäkin löysin uuden kodin itselleni ja lähdin tänään kohti Oulun seudun metsästysmaita. 

 
4.6.2016
Osa pennuista lähtee uuteen kotiin. Lahjoitus pentu matkaa Polvijärvelle. Uudet kuvat päivitetty. (7 viikkoa)
 
29.5.2016
Uusia kuvia. Pennut ovat aktiivisia ja liikkuvat koko ajan enemmän, sekä tutkivat ympäristöään (6 viikkoa).
 
17.5.2016
Jokaisen pennun mukana tulee luovutuksen yhteydessä pentupaketti. Joka sisältää ProBooster 3kg penturuokaa, makupaloja, purulelun, sekä pienen ruokakupin. 
 
 
 
14.5.2016
Pennut ovat ehtineent neljän viikon ikään. Perjantaina jokainen pentu kävi eläinlääkärin tarkistuksessa ja sirutettavana. Ja osa on saanut jo nimet. Ajattelin, että otan kuvat äkki ja laittaa nettiin. Huomasin ettei se enää käy helposti, kun pennut eivät pysy paikallaan. Kuvaaminen ei onnistu näköjään koiratalossa. pitää ottaa seuraavat kuvat ulkona.
Tutustutaan uuteen ympäristöön ihan yksin. (Talvitien Pyry)
 
 
7.5.2016
Kuvia pennuista kolmen viikon ikäisenä.
 
29.4.2016
Uusia kuvia pennuista kahden viikon ikäisenä. Kaikilla on avautunut silmät, tosin vielä siristellen auki.
 
 
23.4.2016
Pennnuista uusia kuvia 1 viikon ikäisinä.
 
  
Turha hötkyillä, kun on maha täynnä.
 
 
15.4.2016
Sirulle syntyi 7kpl. pentuja, joista 3 urosta ja 4 narttua.
 
Viellä olisi vapaana 1 uros pentu. Ota rohkeasti yhteyttä jos olet pentua vailla.
 
16.2.2016

Jänövaaran Siru on astutettu15.2.2016 FI KVA Alapörkän Iskulla 35932/12.

 

2016

Suunnitelmissa toinen pentue Jänövaaran Sirulle keväällä 2016. Urokseksi valikoitui: FI KVA Alapörkän Isku 35932/12. Tuleva astutusajankohta on toden näköisesti vuodenvaihteessa. Pentuvarauksia voi tiedustella ennakkoon puhelimitse tai sähköpostilla.
 
2014

Jänövaaran Siru astutettu tähtivalio Akon Jullella joulukuussa 2013.

Pennut syntyivät 27.2.2014:  9 kpl  (4 urosta, 5 narttua).

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Pennut kuuden viikon ikäisinä.

 

Kuva: Pennut yhden viikon ikäisinä.

 

 

Lataa tästä pentujen hoito-ohje:

Pennun hoito.pdf (208,9 kB)